Description
Elämän on tarkoitus olla suuri seikkailu – kallisarvoinen mahdollisuus toteuttaa jalot tavoitteemme ja saavuttaa kunnioitettavat unelmamme. Pelko moninaisine muotoineen kuitenkin hankaloittaa matkaamme ryöstäen meiltä onnellisuuden ja sisäisen rauhan. Paramahansa Yoganandan Peloton elämä osoittaa, että kokonainen mahdollisuuksien maailma odottaa meitä, jos meillä vain on rohkeutta ylittää pelkomme ja noudattaa sielumme kutsua.
Kirjasen aiheita :
• Paras tapa onnistua elämässä
• Käytännöllisiä vastalääkkeitä peloille ja huolille
• Peloton mieli ja terve keho
• Vapaudu huolten kantamisesta
About the author
Paramahansa Yoganandaa (1893–1952) pidetään laajalti oman aikamme yhtenä suurimmista hengellisistä hahmoista. Hän oli syntynyt Pohjois-Intiassa ja saapui vuonna 1920 Yhdysvaltoihin, jossa hän opetti yli kolmenkymmenen vuoden ajan Intian muinaista filosofiaa ja joogameditaation tiedettä sekä tasapainoisen hengellisen elämän taitoa. Hän oli ensimmäinen suuri joogamestari, joka eli ja opetti länsimaissa huomattavan ajan. Hän matkusti esitelmöimässä pitkin Pohjois-Amerikkaa sekä ulkomailla puhuen valtaville kuulijakunnille tärkeimmissä kaupungeissa tuoden esille maailman suurten uskontojen olennaisen ykseyden. Hänen tunnustusta saanut elämäkertansa, Joogin omaelämäkerta, hänen uraauurtavat selitysteoksensa idän ja lännen pyhistä kirjoituksista sekä hänen lukuisat muut teoksensa ovat innoittaneet miljoonia. Paramahansa Yoganandan hengellistä ja humanitaarista työtä jatkaa Self-Realization Fellowship, kansainvälinen järjestö, jonka hän perusti vuonna 1920 levittämään opetuksiaan maailmanlaajuisesti.